sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

!!!!

Heh, joku ihme on tainnut oikeesti tapahtua!

   Sain itseäni vihdoin niskasta kiinni ja alotettua uutta ulkoasua, kun ajatus blogin uudelleen herätyksestä on tosiaan jo jonkun aikaa kutkutellut jossain tuolla mielen syövereissä. Nyt hei kaikki laittaa tietty sitten jonkunlaista kommenttia bannerista! Lisänä ulkoasuremppaan tulee vielä noi uudet esittelyihin vievät kuvat sivun reunoihin, kunhan ne ehdin loppuun saakka tehdä. 

  Reilusti yli vuosi on ehtinytkin jo kulua siitä, kun viimekerran innostuin blogiin jotain kirjottelemaan. Oon kuitenkin ihan 100 varma, että yksi postaus ei riitä kertomaan edes tiivistetysti mitä kaikkea tuona aikana on tapahtunut (varsinkin vastoinkäymisiä). Ekaa postausta pukkaa tosiaan ulkoasun valmistuttua!